Kategoria: Moottoripyörän huolto

Viisari ei väräjöinyt. Kone ei käynyt.

Käymättömyyden pystyy tietenkin toteamaan ilman virtamittariakin. Moottorin jytkettä ei kuulunut.

Mittarin kuuluisi tanssia moottorin säestämänä. Viisarin jämähdys kertoo vian löytyvän sytytyksestä. Se ilmentää siis sähkövikaa.

Mitä sähkö on? Eri lähteistä opin sähkön olevan luonnonilmiö, joka liittyy sähkövaraukseen. Sähkö selitetään sähköllä.

Silti sähköä osataan hyödyntää. Se sytyttää valot, se pyörittää koneita. Se lämmittää, se viilentää. Sillä jopa lopetetaan elämiä, pidetään yllä toisia.

Moottoripyörässä sähköllä sytytetään polttoaine, jota poltetaan liike-energian tuottamiseksi. Moottorin tahdissa liikkuu erityinen katkoja, jonka tehtävänä on ajoittaa sytytykseen tarvittava kipinä.

Kipinä oli hävinnyt, siksi konekin oli mykkänä. Oli siis käytävä läpi virtojen kulkureitit, kokeilla mahdolliset epäjatkuvuuskohdat – siis ensin kaivettava pyörän kytkentäkaavio, kartta sähkön salaperäiseen maailmaan.

Sinne en haluaisi astua. Olen todistanut tilanteita, jossa jokin sähkölaite ei ole toiminut, vaikka pitäisi. Ja tilanteita, jossa laite on toiminut, vaikka ei pitäisi. Kuin puhuisi henkien kanssa.

Sähköä verrataan usein veteen. Virtaava vesi liikkuu, mitataan veden määrää ajan suhteen. Sähkövirran vastaava mittayksikkö on ampeeri ja virtamittaria kutsutaankin yleisesti myös ampeerimittariksi.

Vesi ei myöskään virtaa ilman korkeuseroa. Sähkössä puhutaan vastaavasti jännitteestä, mittayksikkönään voltti.

Tieto- ja viestintäteknologia perustuu nollajännitteiden ja aavistuksen pienien jännitteiden vaihteluiden sarjoihin eli bittivirtaan. Tämä on kuin jono kytkimiä päällä tai pois päältä, kuvataan nollina ja ykkösinä – yksi tällainen bitti informaation pienimpänä jyväsenä.

Bitit on valjastettu kaikenlaiseen hyödylliseksi katsottuun tietokoneohjelmin. Ja edelleen, mittaamattomat määrät pienempiä ja suurempia tietokoneita on yhdistetty langoin ja radioaalloin verkoiksi siten, että kullakin on kämmenessään ikkuna loppumattomaan virtaan informaatiota.

Sähköllä liikkuu tavarat, ihmiset ja informaatio. Tuotanto, logistiikka ja raha. Ääni ja kuva, tieteet ja taiteet. Nykypäivä nojaa tähän näkymättömään voimaan. Läpikotaisesti.

Sähkö tuo valon pimeyteen. Teknouskossa ihmisen kekseliäisyyden ajatellaan ratkaisevan kaiken, parantavan taudit, pelastavan ympäristön, takaavan hyvinvoinnin, pidentävän eliniän ja lopulta asuttavan avaruudenkin. Elämä härpäkkeistyy riippumatta uskon määrittämän suunnan mielekkyydestä.

Moottoriajoneuvoissa ilmaa ja polttoainetta ei sekoiteta enää kaasuttimella mekaanisesti laavuaarin vedensekoittimen tapaan. Nykyaikainen elektroninen polttoaineensyöttö tarvitsee koneen käyntiin vaikuttavia muuttujia mittaavia antureita, tietoa välittäviä piuhoja, informaatiota tulkitsevan ajotietokoneen ohjelmineen ja itse polttoainesyötön toteuttavaa hienovaraista suihkutustekniikkaa.

Automaattinen luistonesto ja lukkiutumattomat jarrut korjaavat käyttäjänsä virheet. Laite kertoo huollontarpeesta, satelliittinavigointi halutun suunnan.

Silti polttoaineen ja ilman oikea seossuhde pysyy joka tapauksessa samana – noin yhden suhde neljääntoista – sekoitetaan se sitten elektronisesti tai mekaanisesti, digitaalisesti tai analogisesti. Silti moottoripyöriä on pidettävä vaarallisina laitteina, vaikka niitä kuinka kuorrutettaisiin turvavehkeillä. Silti suuntakin on lopulta itse valittava. Ja elämä pysyy joka tapauksessa tällä pallolla, muodossa tai toisessa.

Lisälaitteet merkitsevät lopulta vain turhan painavaa moottoripyörää. Ja ongelmia, kun sellaiset menevät rikki, eikä kukaan osaa korjata. Se on tietenkin tarkoituskin. Sitten heitetään muuten käyttökelpoinen hyödyke menemään ja ostetaan uusi. Rojua lisää, kama kasautuu. Tulee ähky.

Yhdet odottavat, toiset pelkäävät vehkeiden pian ajattelevankin puolestamme. On tietenkin myös mahdollista kehittää itseohjautuva moottoripyörä, mutta ajatus on mieletön. Elämän ohjaksista on joka tapauksessa itse pidettävä kiinni.

Teknologisen kehityksen lupaus autuudesta jää vääjäämättä lunastamatta. Ja Bulletin sähköopissa pyörän omistaja on joka tapauksessa yksin. On kohtuutonta ajatellakaan minkään koulutuksen valmistavan sen johtojen sekamelskan ymmärtämiseen.

Kytkentäkaavio johdatti lopulta virtalukolle. Irrotin sen pistokkeestaan ja ohitin paperiklemmarilla. Pyörä heräsi käyntiin, syyllinen oli löytynyt. Nypläsin virtalukon palasiksi, putsasin osat ja asensin lukon takaisin.

Toimi. Elämys ei ollut niinkään onnistumisen kuin ihmeen. Sain sellaisen kokea. Hapuilemalla. Oppia ja ymmärrystä kanssaelämällä ennemmin kuin selittämällä.

Selitys vaatii nimittäin aina jatkoselityksen. Loputtomasti. Tai jos ei, niin selitettävä selitetään lopulta sillä itsellään, kehänä. Selvyys jää saamatta.

On vain osattava elää. Moottoripyörän kanssa. Sähkön kanssa. Maailman kanssa. Läheisten kanssa. Jollain tavalla ihmisiksi, ottaen ilmiöt annettuina, sellaisina kuin ne itsessään ovat.

Moottoripyörä on moottoripyörä. Sen pyörien ja moottorin hyrrävoimat pitävät kulkupelin pystyssä. Kiertoliike merkitsee tasapainoa.

Sähkö on sähköä. Se virtaa virtapiirissä. Vesi haihtuu sataakseen ja virratakseen taas uudelleen. Ravinto kulkee lävitsemme takaisin ravinteeksi. Veri kiertää.

Jatkuvuus merkitsee elämää, katkos, tukos ja ähky kuolemaa, myös moottoripyörän simahtamista.

Virtapiiri on jälleen kiinni. Mittari tanssii moottorin rytmissä.

Kone käy. Viisari väräjöi.

 

Kuvassa Bulletin mittaristo. Virta-avain on mustaksi katkaisijaksi naamioituna. Virtamittari löytyy kellon vierestä. Sen viisarin heiluessa vihreällä akkua ladataan enemmän kuin sitä kulutetaan, punaisella päinvastoin. 

 

Pyörä viettää oikealle. Kääntyy sinne melkein ajatuksesta. Vasemmalle ei niinkään.

Ei se ilmeistä ole, aavistus pikemminkin. Herkistynyt tunnistaa poikkeaman muuten tutussa. Ohjaus ei ole tasapainossa. Asia on tutkittava.

Vika löytyy etupyörän kiinnityksistä. Neljä pinnapulttia pitää sen paikallaan. Yksi niistä on löysällä, eikä kiristy.

Pultin vastapuolen kierteet ovat saaneet tarpeekseen. Hävinneet etuhaarukasta melkein tyystin. Sen alumiini on pultin terästä pehmeämpää. Noin 25000 kilometriä näkyy kulumina.

Enfield ravistaa jo tyhjäkäynnilläkin. Koneen yhdeksän sentin, pitkäksi luettava isku lukemattomat kerrat minuutissa rasittaa liitoksia. Tuntuu haarojen välissä, sydämessä ja tajunnassa. Määrittelyihin taipumattomassa rosoisuudessaan rakastettava, epäsovinnaisessa rytkeessään kuolematon.

Kuljetut soratiet, kuopat ja töyssyt, nimismiehen kiharat, kaupungissa kynnykset ja nupukivet, kaikensorttiset epätasaisuudet. Jousitus ja renkaat eivät kaikkia niitä täysin vaimenna. Kuljetetut lastit ja kyytiläisetkin ovat jättäneet jälkensä.

Kierteet ovat jauhautuneet hippu kerrallaan. Kuluma kertoo yhteisen historian. Reilun viiden vuoden. Sama pyörä ja kuitenkin eri kuin uutuuttaan kiiltävänä.

Korjaan laastarivirityksellä. Pari kierrettä on vielä jäljellä. Puran johdonpätkästä hyppysen kuparilankaa ja asetan reikään. Pulttiin hiukan kierreliimaa. Kiinnitän. Annan kuivua. Yllätyksekseni tuntuu pitävän.

Niin on jatkettu huoltovälin verran. Asia toisinaan vaivaa. Etupyörän irtoaminen ajossa ei ole toivottavaa. Mitä kovempi vauhti, sen mälsemmät seuraukset. Länsiväylällä sellaista miettii. Tarvitaan kestävämpi ratkaisu.

Merkin värikäs historia näkyy erikoisina ratkaisuina. Tai pikemminkin jäänteinä. Osa nippeleistä on millisinä, osa tuumaisina. Etuhaarukan pinnapultin kierteet ovat tuumissa, 5/16”. Erikoisliikkeestä löytyy kierteidenkorjaussarja, vältyn uuden haarukan hankinnalta ja asennukselta.

Sarjaan kuuluvalla poranterällä alustetaan reikä, siivotaan samalla viritykseni. Eräänlaisella jyrsijällä kuovitaan alumiiniin kierteet, joihin ruuvataan siihen tarkoitetuin työkaluin vieterimäinen teräskierre. Vahvempi kuin alkuperäinen.

Lopuksi kiinnitetään etupyörä. Uutta ei aina tarvita, kun vanhaa hoitaa. Kestävyys ei ole rikkoutumattomuutta, vaan korjattavuutta, huoltamisen kulttuuria.

Työ vie puolisen tuntia. Pikkuhomma, suuri ilo. Oman käden jälki, kiinnittyminen maailmaan. Kosketus. Vaste. Kierteiden kitka. Lopulta pyyhkiytyvinä kaikkeudessa. Hippu kerrallaan.

 

Kuvassa kierteiden korjaussarja ja etupyörä asianmukaisesti kiinnitettynä.

Moottoripyörän voimanlähteen öljynvaihto on suoritettavissa noin puolessa tunnissa.

Periaate on yksinkertainen. Öljy voitelee moottorin. Se vähentää kitkaa liikkuvien pintojen välillä, sitoo itseensä likaa ja jäähdyttää konetta. Käytössä ominaisuudet heikkenevät ja siksi öljyt on aika ajoin vaihdettava.

Öljynvaihto on käytännössäkin yksinkertainen tehtävä. Ajetaan moottori lämpimäksi, avataan proput, valutetaan vanhat öljyt astiaan, suljetaan proput ja täytetään moottori ohjeiden mukaisella määrällä uutta öljyä.

Tarkemmat ohjeet löytyvät ohjekirjasta. Se kuitenkin selostaa vain kaavan, suoritteen.

Elämä on jotain muuta.

Ajoituksen voi optimoida lämpimän kesäpäivän auringonpaisteeseen. Seurakseen kutsua ystävän. Noutaa kyytipojaksi muutaman oluen. Pieni hörpähdys työvaiheiden välillä siivittää taukoon, rupatteluun.

Moottoria on kiva tuijotella seurassa. Eikä sanojakaan tarvita.  Syöminenkin on eri asia kuin ruokailu. Ensimmäisessä tankataan ruumis, jälkimmäisessä ravitaan ihminen.

Luodaan merkitys. Voidellaan eloon.

Oho, menikin pari tuntia!

Suorittaessa ajalla on merkitys.

Elämässä ei.

 

Kuvassa huoltokirja. Moottoriöljyistä on huolehdittava, mikäli haluaa kulkineestaan vuosiksi huvia. Luterilaisen perinteen mukaan ensin hoidetaan työt, vasta sitten on lupa huvitella.

Vanha sääntöni on, että kun asiasta erotetaan pois kaikki se, mikä sinänsä on mahdotonta, on jäljelle jäänyt asianosa totta, tuntuipa se miten uskomattomalta tahansa.

Mysteeri.

Ruumis. Ehkä murha? Asiaa aletaan selvittää.

Moottoripyörän toimintahäiriö. Ehkä vika? Senkin syy tulee tutkia.

Vikojen korjaaminen vastaa dekkareiden juonta. Molemmissa päätellään ”taaksepäin”. Niissä ei pohdita, mitä tiedetystä seuraa, vaan mikä on johtanut tiedettyyn.

Kytkimeni ei toiminut kuten piti. Vian syy oli löydettävä.

Kytkinlaite on kasa levyjä, joista joka toinen on yhteydessä moottoriin ja toiset puolet vaihdelaatikkoon. Erityiset jouset puristavat ne yhteen ja veto moottorilta vaihteistoon ja edelleen takapyörään välittyy.

Kun levyt vapautetaan jousien puristuksesta, veto ei enää välity. Autossa se tehdään polkimella, moottoripyörässä ohjaustangon vasemmalla kahvalla.

”Kytkin” on hiukan erikoinen nimi laitteelle, jota käytettäessä voimansiirto nimenomaan katkaistaan jotain toimintoa varten. Kytkintä hyödynnetään erityisesti vaihteita vaihdettaessa ja liikkeelle lähdettäessä.

Mikäli kytkinvaijeri on liian löysällä, kytkinlevyt eivät irtoa toisistaan tarpeeksi. Kytkin laahaa, veto ei täysin katkea ja vaihteiden vaihtaminen on hankalaa.

Mikäli vaijeri on liian kireällä, levyt eivät puristu riittävän napakasti kiinni. Kytkin luistaa, eikä kaikki voima välity eteenpäin.

Tapauksessani vaihteiden vaihto oli hankalaa, kytkin siis laahasi.

Kiristin vaijeria ja kytkin alkoi luistaa. Silti vaihteetkaan eivät kunnolla vaihtuneet. Kytkin sekä laahasi että luisti! Sen ei pitäisi olla lainkaan mahdollista.

Aikani yritin. Mysteeriksi jäi.

Tyydyin totuuteen, jonka mukaan Bulletissa mahdotonkin on mahdollista. Intian mystiikkaa.

Kytkin oli kerran aiemmin prakannut. Olin körötellyt Porvooseen, nauttinut oluen, suunnannut siitä ylös joenvartta myötäillen ja viettänyt päivää pyörän selässä Uudenmaan maaseudun pikkuteillä.

Jossain Pornaisten suunnalla risteykseen tullessani kytkinvaijeri katkesi. Naps!

Onneksi ilmankin pärjää, näin opin apuuni tuolloin sattuneelta motoristilta. Pyörä käynnistetään, sitten työnnetään kävelyvauhtiin, hypätään kyytiin ja rusautetaan vaihde päälle.

Ajaessa etsitään sopivat kierrosalueet, joissa vaihteiden vaihto ilman kytkintä on pehmeintä. Väkivaltaiselta se silti tuntuu.

Nyt vaijerilla oli suunnilleen saman verran kilometrejä takanaan kuin edellisellä. Tunsin taas saman väljyyden kahvassa. Kytkinvaijeri oli siis antamassa periksi.

Tämä selittäisi mysteerin: luistavan kytkimen liian kireäksi kokeiluissani säätämä vaijeri ehkä jousti käytettäessä siten, että levyt eivät vapautuneet tarpeeksi ja jäivät laahaamaan.

Olin aina ajaessani pohtinut vikaa. Kytkinvaijerin venyminen oli yksi teoria.

Sen, minkä piti olla vain joko-tai, saattoikin todella olla sekä-että.

Tuntui, että olin saamassa vahvistuksen oletuksilleni. Nilkutin taas kotiin. Päätin vaihtaa vaijerin. Kokeilin. Heti ensimmäisestä kahvan puristuksesta jokin antoi kuitenkin periksi.

Jälleen naps!

Pidin uuden vaijerin valmistusvirhettä mahdollisena, mutta epätodennäköisenä. Kokeilin vaihdelaatikon kurkistusaukosta ja kytkintä operoiva vipu roikkui tunnottomana ja putosi laatikon pohjalle.

Vian syy! Tai sitten toinen vika.

Irrotin vaihdelaatikon kannen, totesin vaurion, tiedustelin uutta vipua, sellainen löytyi hyllystä Vantaalta, hain sen, vaihdoin uuden tilalle, suljin kannen ja täytin vaihteiston uusilla öljyillä.

Käynnistin koneen ja lähdin koeajolle. Vaihteet saisivat helpomminkin asettua kohdilleen. Kiristin hitusen vaijeria.

Toimi. Vaihteet löytyivät ja veto välittyi. Ei laahannut, ei luistanut.

Käytännössä teoria ei auta.

Moottoripyörän kunnossapidossa arvuuttelun sijaan järjestelmällinen, kärsivällinen ja yksityiskohtainen käsiteltävään ongelmaan liittyvien asianhaarojen tarkkailu on tie pulmien ratkaisuun. Nöyryys.

Aavistukset johdattelevat oikeille jäljille. Siis kokemus ja tuntuma.

Asiansa osaava mekaanikko on onnistumisestaan hiljaa tyytyväinen ja siirtyy seuraavaan pulmaan. Luonnollinen selitys ilman mystiikkaa.

Ei ole tarvetta elämöintiin. Kaiken nähnyt salapoliisi tietää oman arvonsa ilmankin.

Itse olin sitä vastoin lapsellisen tohkeissani. Tuulettelin mielikuvitusyleisölle, pöyhkeilin mielikuvitusepäilijöille ja fanfaarit soivat tättä rättä tättä tää!

Olin ylpeä onnistumisestani. Olinhan korjannut vian.

Ratkaissut arvoituksen.

 

Alun sanat on lainattu Sherlock Holmesilta, joka on kaikkien tuntema Sir Arthur Conan Doylen fiktiivinen dekkarihahmo, eräänlainen pulmien ratkaisun arkkityyppi.

Kuvassa 1) avattu vaihdelaatikko, 2) vaihdelaatikon kansi rikkoutuneella vivulla, 3) vaihdelaatikon kansi uudella vivulla ja tiivisteellä ja 4) uudelleen suljettu vaihdelaatikko. Uusi vipu löytyi Timo Juurikkalan Britti-Helmet –liikkeestä.