Pissahätä. Jossain Saksan maaseudulla.
Nousen pyöräni selästä, jätän sen käyntiin. Imutahti, puristustahti, työtahti ja poistotahti, niin nelitahtimoottori toimii. Luonnonvarat, ihmiskunta, kulutus ja ympäristötuho, niin maailma pyörii.
Aikataulu, kalenteri ja kello. Suunnitelma. Ne piinaavat aikansa lasta.
Maisema on syksyn väreissä, sopiva tausta nautinnolliselle hetkelle.
***
Yhden siirtolaisleirin Dunkerqueessa todistin pari päivää aikaisemmin, 20-50 päätä nuoria miehiä, päämääränään Britannia. Olin vain hetkeä aiemmin jättänyt saaren taakseni, mutkattomasti papereitani Doverissa vilauttamalla. Autolautta ylitti kanaalin aikataulun mukaisesti. Turvallisesti.
Lontoon hulabaloo vaihtui iltaan ystävieni keskellä Brysselissä, jossa Britannia ei halunnut enää yhteiseen perheeseen kuulua. Maahanmuutto oli ollut yksi avioeron tekosyistä. Nyt se aiheutti kitkaa ero-osapuolille, kuten kalastuskin ja milloin mikäkin. Turhaa. Britannia oli jättänyt kotinsa.
Kotimatkani jatkui pääkaupungista hyytävässä säässä, usko joutui koetukselle ja kaakaotauoille oli pysähdyttävä. Menomatkalla sade oli piinannut, Hollannin vastatuulet, puuskissa myrskylukemissakin. ”Mitä järkeä tässä on?” olin toiseen suuntaan mennessäni moneen kertaan kysynyt.
Lentäminen ei ollut vaihtoehto. Jonotella alumiiniputkeen, istua ahtaasti, haistaa jonkun ilmavaivoja ja todeta ihmettelevät ilmeet – ”en se mä ollut”, mutta joku se aina oli. Sen takaa paineistettu tila, johon joukko tunkeutuu vain säntäilläkseen jonnekin kauas. Romantiikka on siitä kaukana. Se järkikin.
Moottoripyörällä matkataan raittiissa ilmassa. Bullet oli kova sana maastokisoissa sotien jälkeen: koneen pitkä isku, matalat kierrokset ja vääntö. Intian armeija oli halunnut sellaiset ja valmistus aloitettu lisenssillä 1955 Chennaissa. Sitä tehtiin 2008 asti muuttumattomana, käsityönä, elävänä fossiilina. Sellainen oli ratsunani.
Kävellenkin olisi päässyt, moottoreita ei tarvittaisi. Pitäisi vaan jaksaa kulkea. Ranskan rannikon siirtolaiset olivat marssineet pitkät matkat. Vielä 2000-luvun alussa fortress Europe oli ollut kirosana, halveksittu ajatus, sittemmin aitoja oli rakennettu lyhyessä ajassa, koti-Suomessakin sellaisesta haaveillaan.
Kulutusorgioissa mässäillään aidan suojissa ja törsäillään luonnonvaroja, härpäketuotanto toisella puolella. Ever Given poikittain Suezilla. Ihmisoikeudet. Ilmastonmuutos ja sen seuraukset. Maailmankylä, jossa rajat erottavat aristokratian ja muut. Rajat, joille kuollaan. Sellaiset aidat kaatuvat lopulta aina.
Muureja madaltava ajattelu olisi arvokkaampaa. Sellainen ei ole nyt muodissa. Välitetään kyllä, mutta ei oikein osata vaalia. Tiedostetaan, mutta neuvottomina. Sopivana pidetty ajattelu ja puhetapa liukuvat. Lopputuloksena syntyy yliolkaisuus.
Niin kävi brittimerkeillekin. Yliolkaisesti japanilaisiin suhtautuneet valmistajat kaikki hävisivät. Japanilaiset eivät muka ymmärtäneet moottoripyörien päälle. Vain Enfield India jäi kotimarkkinoidensa turvin ja on nyt maailman vanhin yhtäjaksoisesti moottoripyöriä valmistanut merkki, jo vuodesta 1901. Aito intialainen. Osat vaihtuvat.
Tuhat kilometriä jäi lopulta taakseni, vaatimaton Bullet näytti kyntensä. Se ei tunne luokkia, määritä kyyditettäväänsä: toimii puku päällä työmatka-ajossa, mutapoluilla ja pitkällä matkalla. Moottoritielle se ei sovellu, mutta kuka niissä haluaakaan elämäänsä tuhlata. Pyöräni oli kuin käteen muotoutunut hansikas. Ystävä.
Saavuin Travemündeen hyvissä ajoin ennen lautan lähtöä. Reissurytmin puolesta aikaisempi lähtö Liettuaan olisi toiminut paremmin, mutta liukkaita teitä Baltiaan luvanneet ennusteet laimensivat seikkailuhalua – koronatunnelmakin. Valitsin suoran reitin kotiin Helsinkiin. Valinnanmahdollisuus. Etuoikeus.
Itämeri vaivutti mietteliääksi. Viikon aikana kuulin 27 surullisesta ihmiskohtalosta kanaalissa. Olivat Calaisista lähteneet, eri porukka kuin näkemäni. Kuuluin hyväosaisiin, Finnlines kulki reittisuunnitelmansa ja aikataulunsa mukaisesti.
Laivan hengessä sorruin vielä rekkamiehen paniniin. Elämää tulee kunnioittaa: jos sika antaa henkensä, tulee se kiitollisena jalostaa kulinaariseksi nautinnoksi. Kriteeri ei täyttynyt. Haaskuuta. Kaduin.
Olut maistui, kuinka ollakaan. Hukutti ristiriidat hetkeksi. Yleispätevä totuus. Kaikkialla. Rajattomasti.
***
Hätäni helpotti. Joku raja siinäkin kohdassa Saksaa oli varmaan ollut. Nousen ratsulleni.
Yläpääkin rauhoittui. Aikataulu, kalenteri ja kello. Suunnitelma. Niitä ei enää ollut.
Sateesta, viimasta ja kylmästä en enää välittäisi. Satulalla olisi paikkani. Aurinko paistaisi.
Olen vain. Liikkeessä. Kone käy, sydän lyö.
Pyrkimättä mihinkään, ajan kotiin.
Tarina on paluumatkalta Lontoosta 20.-25.11.2021. Kuvassa Royal Enfield Bullet pissataukopaikalla.