Kategoriat
Matkan varrelta

Rajoilla

Bulletin runkoon on lyöty sarjanumero ME3ABBDB57C020986. Moottorissa seisoo 7BFS520986H. Ne yksilöivät kulkuneuvoni.

Koodien mukaan pyörä on kasattu vuonna 2007. Alkuperäinen samana vuonna elokuussa valmistunut, 5:n mukaan tilavuudeltaan 500:n kuutiosenttimetrin moottori on edelleen paikoillaan. Sen kertoo sarjojen täsmäävät loppuosat.

C:n mukaan pyörä on valmistettu Chennaissa. Intialainen on saapunut tiettävästi Suomeen Moto Italian maahantuomana 2008 asianmukaisin asiakirjoin.

Itärajan tuntumassa. Me täällä, ne tuolla. Viiva kartalla, tolpat maastossa.

Toiselle puolelle ei ole menemistä. Ajatus on masentava. Ihmiset eivät voi liihotella mielensä mukaan. Ovat päätyneet elämään kansallisvaltiokarsinoissaan, niiden sisällä työsaroillaan, syömään ja nukkumaan omissa pilttuissaan. Sellainen on aikojen kuluessa syntynyt järjestys.

Pietari on ihan tuossa naapurissa, koskaan en ole käynyt. Kauan sitten se hiukan nolotti, yleissivistystä, mutta se tunne on hälvennyt sitä mukaa kuin naapuri on näyttänyt ilkeitä kynsiään. Krimin miehityksen jälkeen kaikki on ollut selvää, sinne ei ole enää mitään asiaa.

Muurit rakennetaan ensin ihmisten mieliin, kansainvälistenkin, vasta sitten verkkoaidoin ja asein.

Äidinäidinäitini oli sieltä kotoisin. Perhe pakeni vallankumousta. Äidinäiti nyyttinä, vielä hetken keisarin alamaisena. Koskaan eivät palanneet, vaikka määrä oli. Päätyivät Käkisalmelle. Sieltäkin tuli lopulta lähtö tunnetuista syistä.

Pieni tie kiemurtelee allani halki kauniiden maalaismaisemien. Olen aistivinani häivähdyksen siitä myyttisestä Karjalasta, josta nuorempana kuulin niin monet tarinat. Lähellä, mutta sittenkin niin kaukana. Koti jätetään syystä. Isovanhempien sukupolvi koki sodan mielettömyyden niinä ikävuosina, jotka itse vietin opiskelijabileissä. Vain kivijalat jäivät. Ja kaipuu.

Epäonnen lisäksi työ, opiskelu ja rakkaus saavat ihmiset liikkeelle. Elintasosurffareita me kaikki olemme, mikä kunkin käsitys hyvästä elämästä sitten onkaan. Yhteistä on enemmän kuin erottavaa. Kattoa pään päällä, hyvää ruokaa, lämpimiä vaatteita ja kunnon nauruja hyvässä seurassa osaavat kaikki arvostaa. Rauhaa.

Hyviin tapoihin kuuluu kohdata kukin yksilönä, ei jonkin kuvitellun joukon edustajana. Jokaisella on tarinansa, hyväksikäytettynäkin. Ihminen ei ole laiton, tulva, eikä hyökyaalto. Eikä todellisia kansainvaelluksia – jotkut pelkäävät miljoonia – millään lailla pysäytetä. Ainoa todellinen keino on reilumpi maailma.

Leimataan tilanteen salliessa passi, ei ennalta otsaa. Kyvystä sen ei pitäisi olla kiinni melkein puolen miljardin pään maailman vauraimmassa kolkassa. Euroopassa. Toivottavasti ei halustakaan. Vihollisen kaltaiseksi ei kannata ryhtyä, ei edes kompensaationa sille, että on sen kanssa tullut liikaa menneinä vuosina seurusteltua. Tasavallassa, demokratiassa ja oikeusvaltiossa.

Niiden puolesta olen isoisieni tavoin valani vannonut, sanamuotona laillinen yhteiskuntajärjestys. Lippulaulussa laulettiin sun puolestas elää ja kuolla. Kova lupaus. Käyttäytyä kunnollisesti ja miehekkäästi. Sotilas ei ammu aseetonta. Eikä merimies jätä ketään ehdoin tahdoin veden varaan. Poikkeus ei vahvista sääntöä, vaan rikkoo sen. Jos sääntöön todella uskoo, ei rajaa poikkeukseen kannata ylittää. Ei pelostakaan. Halu laimenee, jos puolustettavasta luovutaan.

Tahto puolustaa on aseistamme tärkein, yhteiskunnallinen luottamus sen pohjana, kivijalkoinaan hyvinvointiyhteiskunta ja perustuslaki. Se kuuluisa kädenpuristus ja reilu meininki. Jalkaväen kenraalin sanoin se, mitä kannattaa puolustaa.

Jätän rajan taakseni. Rauhallista on. Toivottavasti jatkossakin. Etuoikeutettuna tällä puolella. Ajan pyörälläni siten, kuten ajan. Kiihdytän, kuten kiihdytän. Moottorijarrutan tavallani. Säädän laitetta näkemykseni mukaisesti. Kone kuluu käyttäjälleen tyypillisestä kosketuksesta. Kuluma kertyy rautapulverikeoksi öljypropun magneettiin. Kehkeytyy historia. Pyöräni ei ole vain kone, brändinsä edustaja, vaan juuri tämä pyörä, omanlaisensa.

Käsintehtynä ihmisen ailahtelevaisuus näkyi siinä jo uutena. Matkani näkyvät siinä naarmuina, likana ja kolhuina. Epätäydellisyytenä. Olen sitä hiukan koristellutkin. Se on yksilö, individi, jakamaton.

Sen satulalla en ole enää eurooppalainen, en suomalainen. En niin ja niin monennen sukupolven stadilainen. En sotilas, enkä veronmaksaja.

En kohtuullisen hyvämaineisen virkamiessuvun edustaja, en edes päänsä menettäneen piispan kaima.

Olen leimaton, siis rajaton. Korkeintaan ihminen.

 

Kuvassa Bullet ja rajavyöhykkeestä kertova kyltti.