Minun mieleni on niin kummallinen kuin meri kuutamolla. En tahtois ma touhuun ihmisten ja en tahtoisi yksin olla.
Moottoripyöräkypäräni on avomallinen. Haluan aistia, havainnoida, tuntea. Kuulla, nähdä, haistaa. Olla valpas. Umpikypärään sulkeudutaan ympäröivästä. Olen kokeillut. Tunne on ahdistava kuin maailmanmeno.
Umpikypärä kaventaa näkökentän. Eihän ihmisten tohinat katsetta siedäkään, eikä pallo ihmisten tohinoita. Kierroslukumittarin viisari on parhaan tiedon perusteella selkeästi punaisella.
Kone ei kestä. Seinä on edessä, tien sivuun olisi viisasta pysäyttää, harkita, mutta ihmiskunta painaa tallaa pohjaan entistäkin kovemmin. Toimii vastoin parempaa tietoaan. On heikkotahtoinen.
Linnaeus nimesi lajin sapiensiksi, mutta eipä touhu järin viisaalta vaikuta. Nokkeluus on eri asia. Idioticus olisi osuvampi. Joukossa muiden jatkeena itsekin tallustelen.
Järkeilen joka aamu, että byroolla leivän ansaitsee helpommin kuin keskuspuistossa jäniksiä metsästäen. Mätä tai ei, valitsen lopulta aina systeemin, vaikka usko siihen onkin horjuva. Lauman viettelys.
Descartesin mukaan kuitenkin ajattelen, siis olen. Se ajatus ei vaan ole kirkas ja ajatuksen olemassaolosta seuraa vain ajatuksen – vaikka kuinka typerän – olemassaolo. Ajatteleva minä jää vaille perusteita.
Ihmiskeskeisyys jäi kuitenkin jotenkin päälle. Onhan sitä aikojen saatossa pönkitetty, Jumalan kuva ja sen sellaista. Nietzsche tappoi lopulta Jumalankin. Tässä kenenkään kuvia olla.
Isänmurha. Paikka pitäisi kai täyttää, alkaa kantaa vastuuta. Ei näytä luonnistuvan, ei vaikka Aristoteleen mukaan järjen käyttö on erityistä ihmiselle, tekee ihmisestä ihmisen. Järkevä käyttäytyminen.
Sen sijaan ihminen on tapojensa orja. Askel on sivumyötäinen, puhe sammaltaa, paha olo, ajatus samea. Välivesi, ehkä limppari – ei, pari tiukkaa edellisiäkin nopeammin huiviin. Talous kasvaa.
Rikkaampi pallonpuolisko skeidaa yhteiseen ammeeseen, köyhempi ottaa ensi-iskun. Lopulta kaikki. Huonoja käytöstapoja sellaiset, kotikasvatus jäi kesken.
Marxilainen kysyy, kenen joukoissa seisot. Työläisen riisto ei käy. Sen sijaan surutta riistetään luontoa, jonka joukoissa tulisi ainakin seistä. Se ottaa lopulta omansa. Jumala ei ehkä kuollutkaan.
Väkivaltakin näyttää viehättävän. On sanottu, että koko länsimainen ajattelu on reunahuomautuksia Platonin teoksiin. Ydinaseet puhuvat, vielä hiljaista kieltään. Sellainen reunahuomautus.
Ei tämä ihan kantilaisesta yleisestä laista käy. Eikä ehkä utilitaristien suurimmasta onnellisuudestakaan. Rawlsin tietämättömyyden verhon takaa ei tällaista järjestystä kukaan ainakaan säätäisi.
Kaikki juoksevat kilpaa omalla asiallaan. Yhteys itseen, kuten lifestyle-artikkeli kehottaa. Omat liemet algoritmien letkuruokinnassa. Ehkä minää ei olekaan.
Maailmankylän federaatio tarvitaan, tuskin ehdin nähdä. Vaikka Sokrateen ajoista viisautta on totisesti rakastettu, parhaat aivot pohtineet, niin tässä nyt ollaan. Vielä. Umpikypärässä.
Puen omani. Avomallisen. Suojaan pääni.
Kuvassa kypäräni. Tarra on matkamuisto Lontoon matkalta. Yksi maailmantalouden keskuksista. Pankit ja kaikki. Ace Cafe on jonkin sortin motoristien pyhiinvaelluskohde. Alun sanat ovat Eino Leinon. Sivumyötäiset askeleet on mukaelma hyvän ystäväni puheenparresta.