Pissahätä. Jossain Saksan maaseudulla.
Nousen pyöräni selästä, jätän sen käyntiin. Imutahti, puristustahti, työtahti ja poistotahti, niin nelitahtimoottori toimii. Luonnonvarat, ihmiskunta, kulutus ja ympäristötuho, niin maailma pyörii.
Aikataulu, kalenteri ja kello. Suunnitelma. Ne piinaavat aikansa lasta.
Maisema on syksyn väreissä, sopiva tausta nautinnolliselle hetkelle.
***
Yhden siirtolaisleirin Dunkerqueessa todistin pari päivää aikaisemmin, 20-50 päätä nuoria miehiä, päämääränään Britannia. Olin vain hetkeä aiemmin jättänyt saaren taakseni, mutkattomasti papereitani Doverissa vilauttamalla. Autolautta ylitti kanaalin aikataulun mukaisesti. Turvallisesti.
Lontoon hulabaloo vaihtui iltaan ystävieni keskellä Brysselissä, jossa Britannia ei halunnut enää yhteiseen perheeseen kuulua. Maahanmuutto oli ollut yksi avioeron tekosyistä. Nyt se aiheutti kitkaa ero-osapuolille, kuten kalastuskin ja milloin mikäkin. Turhaa. Britannia oli jättänyt kotinsa.
Kotimatkani jatkui pääkaupungista hyytävässä säässä, usko joutui koetukselle ja kaakaotauoille oli pysähdyttävä. Menomatkalla sade oli piinannut, Hollannin vastatuulet, puuskissa myrskylukemissakin. ”Mitä järkeä tässä on?” olin toiseen suuntaan mennessäni moneen kertaan kysynyt.
Lentäminen ei ollut vaihtoehto. Jonotella alumiiniputkeen, istua ahtaasti, haistaa jonkun ilmavaivoja ja todeta ihmettelevät ilmeet – ”en se mä ollut”, mutta joku se aina oli. Sen takaa paineistettu tila, johon joukko tunkeutuu vain säntäilläkseen jonnekin kauas. Romantiikka on siitä kaukana. Se järkikin.
Moottoripyörällä matkataan raittiissa ilmassa. Bullet oli kova sana maastokisoissa sotien jälkeen: koneen pitkä isku, matalat kierrokset ja vääntö. Intian armeija oli halunnut sellaiset ja valmistus aloitettu lisenssillä 1955 Chennaissa. Sitä tehtiin 2008 asti muuttumattomana, käsityönä, elävänä fossiilina. Sellainen oli ratsunani.
Kävellenkin olisi päässyt, moottoreita ei tarvittaisi. Pitäisi vaan jaksaa kulkea. Ranskan rannikon siirtolaiset olivat marssineet pitkät matkat. Vielä 2000-luvun alussa fortress Europe oli ollut kirosana, halveksittu ajatus, sittemmin aitoja oli rakennettu lyhyessä ajassa, koti-Suomessakin sellaisesta haaveillaan.
Kulutusorgioissa mässäillään aidan suojissa ja törsäillään luonnonvaroja, härpäketuotanto toisella puolella. Ever Given poikittain Suezilla. Ihmisoikeudet. Ilmastonmuutos ja sen seuraukset. Maailmankylä, jossa rajat erottavat aristokratian ja muut. Rajat, joille kuollaan. Sellaiset aidat kaatuvat lopulta aina.
Muureja madaltava ajattelu olisi arvokkaampaa. Sellainen ei ole nyt muodissa. Välitetään kyllä, mutta ei oikein osata vaalia. Tiedostetaan, mutta neuvottomina. Sopivana pidetty ajattelu ja puhetapa liukuvat. Lopputuloksena syntyy yliolkaisuus.
Niin kävi brittimerkeillekin. Yliolkaisesti japanilaisiin suhtautuneet valmistajat kaikki hävisivät. Japanilaiset eivät muka ymmärtäneet moottoripyörien päälle. Vain Enfield India jäi kotimarkkinoidensa turvin ja on nyt maailman vanhin yhtäjaksoisesti moottoripyöriä valmistanut merkki, jo vuodesta 1901. Aito intialainen. Osat vaihtuvat.
Tuhat kilometriä jäi lopulta taakseni, vaatimaton Bullet näytti kyntensä. Se ei tunne luokkia, määritä kyyditettäväänsä: toimii puku päällä työmatka-ajossa, mutapoluilla ja pitkällä matkalla. Moottoritielle se ei sovellu, mutta kuka niissä haluaakaan elämäänsä tuhlata. Pyöräni oli kuin käteen muotoutunut hansikas. Ystävä.
Saavuin Travemündeen hyvissä ajoin ennen lautan lähtöä. Reissurytmin puolesta aikaisempi lähtö Liettuaan olisi toiminut paremmin, mutta liukkaita teitä Baltiaan luvanneet ennusteet laimensivat seikkailuhalua – koronatunnelmakin. Valitsin suoran reitin kotiin Helsinkiin. Valinnanmahdollisuus. Etuoikeus.
Itämeri vaivutti mietteliääksi. Viikon aikana kuulin 27 surullisesta ihmiskohtalosta kanaalissa. Olivat Calaisista lähteneet, eri porukka kuin näkemäni. Kuuluin hyväosaisiin, Finnlines kulki reittisuunnitelmansa ja aikataulunsa mukaisesti.
Laivan hengessä sorruin vielä rekkamiehen paniniin. Elämää tulee kunnioittaa: jos sika antaa henkensä, tulee se kiitollisena jalostaa kulinaariseksi nautinnoksi. Kriteeri ei täyttynyt. Haaskuuta. Kaduin.
Olut maistui, kuinka ollakaan. Hukutti ristiriidat hetkeksi. Yleispätevä totuus. Kaikkialla. Rajattomasti.
***
Hätäni helpotti. Joku raja siinäkin kohdassa Saksaa oli varmaan ollut. Nousen ratsulleni.
Yläpääkin rauhoittui. Aikataulu, kalenteri ja kello. Suunnitelma. Niitä ei enää ollut.
Sateesta, viimasta ja kylmästä en enää välittäisi. Satulalla olisi paikkani. Aurinko paistaisi.
Olen vain. Liikkeessä. Kone käy, sydän lyö.
Pyrkimättä mihinkään, ajan kotiin.
Tarina on paluumatkalta Lontoosta 20.-25.11.2021. Kuvassa Royal Enfield Bullet pissataukopaikalla.
12 vastausta aiheeseen “Pissatauko Saksassa”
Loistava tarina. Tuli mieleen että minun on pitäisi lähteä kesäkuussa Belgiaan, siellä on DMD tapahtuma ja täältä Suomesta voi olla muutama motoristi lähössä sinne.
Kiitos!
Ei ”fortress Europe” mikään kirosana ollut kuin historiaa tuntemattomille. Linnoituksilla ja muureilla on tärkeä roolinsa Euroopan historiassa, kun on puolustettu sellaista, mikä on ollut puolustamisen arvoista. 30-luvun Ruso olisi vastustanut Mannerheim-linjaa ja saanut Suomesta neuvostotasavallan. 1600-luvun Ruso olisi vaatinut Wienin puolustusmuurin repimistä ja saanut muslimiarmeijan valtaamaan Euroopan sydänmaita. Jos silloinen Ruso olisi saanut muurin murrettua, niin 2020-luvun Ruso ei haistelisi toisten suolistokaasuja alumiiniputkessa vaan lattialle asetellulla matolla pyllistellessään ihmisjoukossa Mekasta poispäin.
Jos joillakin oli antipatiaa muureja ja aitoja vastaan vuosituhannen vaihteen tienoilla, se liittyi ehkä upeaan vapauden tunteeseen Berliinin muurin romahtaessa. Se oli vielä muistissa, mutta muurin fenomenologiaa oli harva pysähtynyt kunnolla miettimään: on nimittäin perustavanlaatuinen ero siinä, onko muuri linnoituksen vai vankilan muuri. Linnoituksella on muuri, koska puolustetaan jotain arvokasta. Vankilan muuri estää ihmisiä poistumasta. Berliinin muuri teki Itä-Saksasta vankilan, puolustusmuurin rooli on täysin toinen.
Edellisiä kansainvaelluksia seurasi pimeä keskiaika. Silloin kristinusko kantoi sivistyksen valoa läpi vuosisatojen ja sai Euroopan jälleen kukoistukseen. Ulkoa vaeltaneet kansat omaksuivat kristinuskon ja sen myötä eurooppalaiset arvot: uskonnot kun muovaavat yhteiskunnat näköisikseen. Aina ei kansainvaelluksissa välttämättä käy yhtä hyvin, eikä silloinkaan lyhyellä aikaperspektiivillä käynyt. Useampi sukupolvi sai elää ensin sekasortoa.
Naivismi on yleensä tunnettu taidesuuntauksena, mutta Rusolle se on poliittinen aate.
Aloitin 2006 Euroopan Parlamentissa. Silloin sanapari ei ollut huudossa.
Tämä oli (mielen)maisema. Näin maailman näen. Sitä ei ole pakko jakaa.
Itse teemoista voisi debatoida vaikka kuinka. Tämä kirjoitus ei ollut se paikka.
Kyseessä on vaikutelmani, ei niinkään naivismi.
”Muureja madaltava ajattelu olisi arvokkaampaa. Sellainen ei ole nyt muodissa.”
Tuo siis sen jälkeen, kun olit maalaillut ensin rajojem, muurien ja aitojen pahuutta. Vaikea tuota on nähdä muuna kuin poliittisena kannanottona, vaikka haluaisitkin esittää sen mielenmaisemana. Ja paikka siitä debatoimiselle on tietysti siellä, missä se on esitettykin.
Niin. Sellaisen ajattelun pohjalle mm Euroopan unioni rakentui. Pidän sellaista toivottavampana kuin, että ei olisi syntynyt. Tai laajemmin, että kauppa käy, keskinäinen luottamus kukoistaa ja rauha vallitsee. Nyt on toinen fiilis ilmoilla. Mielestäni. Eikä sen huomioiminen ole millään tavalla ristiriidassa sen kanssa, mitä mieltä mahdollisesti olen vaikkapa naapurin pullisteluista, Suomen NATO-jäsenyydestä tai vaikkapa tasavallan presidentin tuoreesta puheesta. Ne nyt eibut olleet tämän kirjoituksen aihe. Saati sitten, mitä jokin mielikuvitusolento olisi 30-luvulla tehnyt. Isoisäni kyllä rivissä seisoi muiden joukossa. Ruso hänkin.
Euroopan unioni rakennettiin ajatukselle, että sisärajat voivat olla auki, kun ulkorajat pitävät. Ja juuri tuota ulkorajojen vahvuutta vastaan ne, jotka ”fortress Europea” kirosanana pitivät, puhuivat. Jos haluaa säilyttää sisärajojen avoimuuden, on syytä puolustaa ulkorajojen pitävyyttä.
Isoisäsi varmaan ymmärsi puolustusmuurin merkityksen paremmin kuin sinä. Hyvä niin.
Ne sisärajat olivat ennen ulkorajoja.
Suhtaudun puolustukseen asiaankuuluvalla vakavuudella.
Jossain se ulkoraja aina on, ja sitä on puolustettava niin suorilta sotilaallisilta uhilta kuin kansainvaelluksiltakin. Hyvä, jos suhtaudut asiaan vakavuudella.
Palatakseni pääasiaan, tuo kyseinen Bullet on testattu myös äärioloissa Sammatin maalaismaratonin huoltopyöränä. Ilman Rusoa ja Bulletia olisin todennäköisesti kuollut, kun polkupyörällä liikkunut huolto-osasto hyytyi maasto-osuuksilla. Viimeisen vitosen alkaessa keskellä autiota maalaismaisemaa takaani kuului tuo pitkäiskuinen jytke, ja Bullet saapui tuoden sen ratkaisevan annoksen Dexalia, jolla jaksoin maaliin.
Tarina on tosi! Sammattiin itse asiassa viittasin ”mutapoluilla”. Ovat omiaan myös Himalayalla. Merkin tarina kaiken kaikkiaan kiehtova. Ilman Intian mutkaa olisi yksi muiden brittien joukossa – joko unohdettu tai myöhempien aikojen retroimitaationa.
[…] kypäräni. Tarra on matkamuisto Lontoon matkalta. Yksi maailmantalouden keskuksista. Pankit ja kaikki. Ace Cafe on jonkin sortin motoristien […]