Moottoritietä kulkien matka taittuu hujauksessa. Tavataan ajatella, että nopeampaa kulkiessa säästetään aikaa.
Sitä pidetään arvossa ja siksi moottoriteitä tarvitaan enemmän. Ja isompia ja nopeampia autoja. Kulttuuri ruokkii itseään.
Moottoritien vähintään nelikaistainen asfaltti halkaisee maisemat, joita ei ehditä ihailla. On vain määränpää. Ja lähtöpiste.
Välillä ei tapahdu mitään olennaista, ellei poiketa uomalta.
Kolminumeroisena merkityt maantiet tietävät hiukan enemmän mutkia, korkeuseroja, maalaismaisemia, pieniä kaupunkeja ja kyliä. Kasteesta auringonlaskussa helmeileviä puhelinlankoja.
Tai ainakin niihin kiinnittää huomionsa. Lähdön ja maalin välillä on elämää nähtäväksi ja koettavaksi, vesistöjä lossillakin ylitettäväksi.
Nelinumeroisilla teillä kulku väkevöityy entisestään. Soratien pöly nousee taivaltajan jäljiltä. Nimismiehen kiharat tärisyttävät. Ihailtavana pelloilla viihtyvien kurkien majesteettinen ryhti.
Pihojen koirat juoksevat tervehtimään. Tai ajamaan kulkijan tiehensä. Lampaat eivät välitä edes päätään kääntää. Lehmät huiskivat kärpäsiä hännillään. Muuttolinnut valmistautuvat lähtöönsä.
Auton kuplassa kuva on vielä pastelli, hailakahko. Moottoripyörällä asia on toisin: kylmä kurittaa ja lämmin hellii, sade pistelee kasvoilla, ötökät vielä enemmän. Kosteus korostaa tuoksuja, lanta haisee.
Elon seos on sakeampaa. Ja matkan loppukin lähempänä, sillä tien kuopat saattavat yllättää ja syksyn lehdet tai tienpinnan laakeroivat kivet suistaa ojaan. Suojaa ei ole.
Kahdella pyörällä kallistetaan kurveihin. Kolmas ulottuvuus tekee ajosta lentämistä, eteen taittuva oma aamu- tai ilta-auringon venyttämä varjo ratsastamista. Paikalliset tervehtivät.
Vapaudeksikin sitä kutsutaan. Pienimmätkin polut tai vanhojen junaratojen pohjat avautuvat tutkittaviksi, vailla suunnitelmaa vain, koska siltä sattuu tuntumaan. Autolla kiinnitytään laiskasti ennalta päätettyyn.
Moottoritiellä ei nähdä tai koeta mitään. Muistettavaa ei jää. Kiihkeä ravaaminen muuttaa siirtymän hypyksi. Välissä kadotaan hetkeksi. Sellainen ei ole matkantekoa laisinkaan.
Ajankäytön kiilusilmäinen optimointi. Kello. Kalenteri. Suunnitelma. Elo algoritmina, vapautensa luovuttaneina, kahleissa. Suoralla kalliot puhkoen, vaikka elettävä asuu mutkissa ja mäissä.
Elämän lanka on liian lyhyt pätkäistäväksi. Se kannattaa elää kokonaisena, maailman virran jatkumona. Kiinnittyneenä. Ottaa vastaan sellaisena vyyhtinä kuin se on.
Moottoritie ei siis säästä aikaa, vaan hukkaa sitä. Maisemat kyllä vaihtuvat, mutta maisemien sijaan elämä se siellä vilisee. Ohi.
Kuvan kärrypolut väliltä Turku-Helsinki. Koko päivähän siinä meni. Reitin löysin TransEuroTrail-sivuilta: TET Finland – Trans Euro Trail – Europe’s Dirt Road Adventure . Vastaavia kärrypolkuja on kartoitettu kymmeniätuhansia kilometrejä ympäri Euroopan. Tosiseikkailija ei tietenkään turvaudu valmiiksi mietittyyn, vaan valitsee reittinsä matkan edetessä paperikartalta.
