Palaan kulkineelleni. Ilahdun nähdessäni sen jälleen. Pähee.
Esteettisten yksityiskohtien lisäksi katse viipyilee tekniikassa. Käyttökunto tarkistetaan vaivihkaa. Joka kerta ennen lähtöä.
Öljyvuotoja ei saa olla, ainakaan pahoja. Ketjujen tulee olla sopivalla kireydellä. Ja rasvatut. Renkaissa tulee olla asianmukaiset paineet ja urasyvyyttäkin riittävästi.
Vanhanaikaisen moottoripyörän ravistus löysentää muttereita, saattaa jopa murtaa osia. Kaiken on löydyttävä niille kuuluvilta paikoiltaan. Jarruja on syytä kokeilla. Valojen toimivuus todeta.
Harjaantunut huomaa puutteet summittaisella silmäilyllä. Tarkistuksia ei tarvitse tarkistamalla tarkistaa. Tilanne ikään kuin tunnustellaan, aistitaan. Poikkeama erottuu tavanomaisesta.
Rutiini ja kaava. Rituaalit. Kerta toisensa jälkeen, samankaltaisina. Jokaiseen päivään on myös yritettävä herätä. Pedattava peti. Jatkuva toisto.
Kaiken ollessa odotetusti matka voi alkaa. Polttoaineseos imetään sylinteriin, puristetaan, poltetaan ja päästetään pakokaasut pois. Neljän tahdin sykli tuhansia kertoja minuutissa.
Pyörä pyörii. Ilmantäyttöventtiili palaa aina lähtöpisteeseensä. Lukemattomia kertoja aina samalla tavalla – omalla kehällään pysyen.
Talven jälkeen koittaa kevät, sitten kesä ja syksy, kunnes taas on talvi. Vuodesta toiseen. Aurinko nousee, aamu sarastaa, kunnes päivän kautta vaivutaan jälleen yöhön.
Tavat ja tottumukset toteuttavat itseään. Moottoripyörä kutsuu moottoripyöräilemään, joka edellyttää moottoripyörän. Munien ja kanojen sukupolvet seuraavat loputtomana virtana toisiaan.
Kotiinpaluu. Sammutan koneen. Tunnen sen lämmön. Ei öljyvuotoja. Jätän pyörän talliin. Katson sen perään. Koska niin tärkeinä pidettävien asioiden vuoksi tehdään.
Hymyilen. Se on toiminut jälleen moitteetta. Odottaa valmiina seuraavan lähtöön.
Kaikki on liikkeessä paikoillansa.
Kunnes aurinko ei enää nouse. Kunnes kevät ei tulekaan.
Kunnes polttoaine ehtyy.