Vaalikonekysymys: tapaus Malmi

Malmin lentokentän kiitotiet suljettiin maaliskuussa 2021. Silti kentän kohtalo on mielestäni tällä hetkellä kaupunkikehittämisen – ja samalla nyt käytävien vaalien – keskeisin kysymys Helsingissä. Miksi?

Helsinki on viime vuosikymmenellä kasvanut keskimäärin 7000 asukkaalla vuosittain. Asuntoja tarvitaan. Kiistämätöntä.

Helsingin asuntotuotanto on myös merkittävä kansantaloudellinen kysymys. Tarjontaa ei riitä kysyntään ja hinnat nousevat näin nopeammin kuin muualla Suomessa. Helsingin seutu tuottaa yli kolmanneksen maan BKT:sta. Suomi näin ollen nousee ja kaatuu Helsingin myötä ja sen valtuusto on maan tärkeimpiä päätöksentekoelimiä. Koko maan etu on, että ihmisillä on varaa muuhunkin kuin asumiseen.

Siksi Malmillekin halutaan kentän paikalle rakentaa asuntoja. Ymmärrettävää. Eihän rakentamista voi vastustaa.

Paitsi että voi.

Kentän käyttöarvo on kiistaton. Siellä on toiminut lukuisia ilmailualan yrityksiä ja kerhoja. Valtaosa Suomen lentäjistä on koulutettu siellä. Luettelo toimijoista on pitkä ja heidän myötä Malmi on loppumetreilleen asti ollut maan toiseksi vilkkain lentokenttä. Kentän korvaaminen kokonaisuutena ei ole helppoa.

Kestävään ajatteluun sopii huonosti jo rakennetun ja käyttökelpoisen tuho, paremmin alueen hyödyntäminen ja kehittäminen. Ilmailu on toimialanakin murroksessa ja lähitulevaisuuden tarvetta ei vielä voi ennakoida.

Sama pätee alueen tunnustettuihin luontoarvoihin. Luontokato on aikamme vakavimpia ongelmia, jota ei voi enää olankohautuksella sivuuttaa. Suomen luonnonsuojeluliitto on aivan oikein kiinnittänyt kenttään huomionsa.

Ja lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, kenttä on elävää kulttuurihistoriaa, jonka säilyttämisen puolesta ovat vedonneet sekä kotimaiset että ulkomaiset kulttuuritoimijat. Malmin säilyttämisellä on koko kansakuntaa, mutta myös ihmiskuntaa koskeva merkityksensä.

Kenttä on kansallinen monumentti: nuori kansakunta, 30-luvun modernismi, sotavuodet, olympialaiset kisapaikkoineen ja kisakylineen, ensimmäiset lähiöt, uusi nousu, Olympiaterminaali ja Malmi, avautuminen maailmalle, optimismi. Kenttä on jälki meidän lyhyehköstä tarinastamme – kerrostuma, osa Stadin kokonaisuutta. Elävä ja siksi erityisen arvokas, jo tuhotun Heimolan talon veroinen. En korvaisi Suomenlinnaakaan asunnoilla.

Vielä kovempi juttu on kentän arvo kansainvälisenä monumenttina: ihminen nousi siiville vasta vähän aikaa sitten ja Malmi on käytännössä alusta asti ollut mukana ja alkuperäisessä käytössä olleena harvinainen: oikein kehystettynä ja ilmailumuseolla täydennettynä Malmi olisi varmasti kiinnostavampi kuin bussilasteittain turisteja houkutteleva Sibelius-”monumentti” – ei ehkä syntymäkaupunkini Eiffel, mutta jotain vastaavaa siinä on.

Näistä syistä Malmi halutaan säilyttää. Ymmärrettävää. Pitänee kai sitten valita: asunnot vai lentotoiminta, luonto ja kulttuurihistoria?

Paitsi että ei tarvitse.

Väitän, että:

1. Puhe ”tonttipulasta” Suomen kaltaisessa erittäin harvaan asutussa maassa on absurdia. Eikä se asuminen erityisen tiivistä ole pääkaupunkiseudullakaan, joka on yksi talousalue ja yksi kokonaisuus, jota tulisi sellaisena myös kehittää. Kykenemättömyys siihen ei riitä perusteeksi tuhota vaalittavaa. Vastoin väitteitä, se ei ole järkevää politiikkaa, vaan kykenemättömyyttä, impotenssia. Pääkaupunkiseudun kaavoitusyhteistyön tulisi olla saumatonta ja tiiviiseen kaupunkirakenteeseen pyrkivää.
2. Helsinki on tehottomasti rakennettu. Kallio ja Punavuori täyttävät jotenkin kaupungin kriteerit. ensimmäisessä asukastiheys on 18500/km2 ja jälkimmäisessä 20500/km2. Munkkivuori asetti aikoinaan jonkinlaisen mittatikun lähiörakentamiselle ja kuvannee siis paremmin Helsingin rakentamista, väestötiheys alle 4500/km2. Samalla Munkkivuoren malli on yksi vastaus siihen, miksi Helsingissä asuminen maksaa. Siksi mm bulevardisoinnit ovat erinomaisen tärkeitä hankkeita, joita tulee määrätietoisesti edistää. Siksi on myös kiitettävä, että uusissa alueissa, kuten Jätkäsaaressa, asukastiheys on lähellä ensinmainittuja. Menisin kuitenkin pidemmälle ja rakentaisin Helsinkiin yhden kerroksen lisää; vintit ovat nyt lähinnä kallista varastotilaa, lähiöissä yhtä lisäkerrosta ei kukaan edes huomaisi. Lisärakentaminen olisi taloyhtiöiden intressissä, jota voitaisiin tukea sekä kaavassa että rahoitustukina. Kaikki voittavat, eikä kaupunkikuva olennaisesti edes muuttuisi. Potentiaali on valtava.
3. Helsingin asuminen on yksipuolista. On kerrostalot ja määrätyt määrät eri huoneistotyyppejä. Erikseen päälle omakoti- ja rivitaloasuminen. Porvarillista. Standardia. Ei erityisen villiä. Monimuotoisuus antaisi tilaa erikoisuuksille. Sisäpihoille mahtuisi minitaloja kaupunkiin, jossa yksinasuminen on tyypillistä. Merellisen Helsingin potentiaali on puolestaan täysin hyödyntämättä; laiva-asuminen tulisi mahdollistaa ensitilassa. Ja jo kantakaupunki on täynnä risukkoja, joihin sopisi ”townhouseja” muuttamatta kaupungin luonnetta olennaisesti. Yksittäisinä puroina nämä eivät asuntopulaa ratkaise, mutta kokonaisuus on jo merkittävä. Asumismuotojen monipuolisuutta tulisi siis edistää.

Varmasti muitakin ideoita löytyy, mutta jo tämä riittää osoittamaan Malmin kentän tuhon olevan ennenaikaista. Olen kuullut kaksi vastaväitettä.

1. ”Yritetty on, kaikki kivet on käännetty, mutta aina on jotain esteitä, liito-oravat, vaikeaa on, nimbyily ja Malmi on viimeinen helppo iso rakennuskohde.” Vastaan, etten ole kiinnostunut helppoheikeistä päätöksentekijöinä. Arvostan enemmän sekä-että -ajattelua joko-tain sijaan ja tässä ratkaistava kysymys on, kuinka Helsinki voi sekä vastata asuntotarpeeseen ja kasvaa että vaalia arvokasta perintöään, kehittyä siis kerroksellisesti, ei tuhon kautta. Kysymys ei tietenkään ole helppo, mutta ei nyt valittu linjakaan ole väitetysti ”välttämätön”.
2. ”Malmin asuntorakentamisen rahallinen arvo on huikea ja lentokentän säilyttäminen olisi siis vastaava tuki vain muutamille hassuille lentäjille.” Vastaan, ettei tälle tielle pidä mennä ollenkaan. En omista lentokonetta, en harrasta golfia Talissa, enkä samoile keskuspuistossa, enkä nakuile Seuriksessa, kaakin selässä Ruskeasuolla ovat ihan muut, siirtolapuutarhamökkiä en omista enkä tule omistamaan, suurkirkossa en käy kuten ei suurin osa muistakaan. Käpylän paratiisista ja vastaavista en ole osallinen. Monet näistä ovat erittäin harvojen huveja. Kaikissa pätisi jossain suhteessa sama kuin Malmin kohdalla. Hietaniemessäkin on vain kuolleita.Kerrosneliöt vastaan kaupungin omaleimaiset karaktäärikohteet on väärä dikotomia; jälkimmäiset näkyy edellisten arvossa, ihmisten halussa asua kaupungissa. Lopulta jokainen on omassa harvinaisessa lokerossaan, mutta kokonaisuus on monimuotoinen – arvo kaupungissa siinä missä luonnossakin.

Vastaan viimein alun kysymykseen. Malmin tapaus on nyt pidettävien vaalien keskeisin kysymys siksi, että suhtautuminen siihen kertoo siitä, kuinka ehdokkaat suhtautuvat Helsingin rakentamiseen ja kehittämiseen jatkossa.

60-luvun pahamaineinen Smith-Polvinen –suunnitelma edusti ajattelua, jossa autojen merkitys ylikorostui. Kerrosneliöajattelu tuhosi sen rinnalla enemmän kaupunkia kuin vihollisen pommit sotavuosina. Jälki on karmeaa, eikä vanhoja valokuvia oikein siedä katsoa. Myös ”Turun taudin” seurauksen voi itse kukin käydä todistamassa.

Malmin yksioikoinen lanaaminen edustaa kaupunki-asumiskoneena-ajattelua. Malmi nyt, Tali, siirtolapuutarhat, Seurasaari, Keskuspuisto ja kaikki muut karaktäärikohteet seuraavaksi. Tiivistäminen ymmärretään väärin uusien alueiden rakentamisena, ei olemassaolevan rakenteen tehokkaampana hyödyntämisenä. Oikein ymmärrettynä tiivistäminen tarkoittaa säilyttämistä, kerroksellisuutta ja monileimaisuutta.

Minimikompromissi on, että Malmin arvo ja menetyksen hinta tunnustetaan ja että jatkossa sitoudutaan pyrkimykseen välttää vastaavaa tapaus tapaukselta etenevää tuhoa. Parempi kompromissi olisi järjestää kansainvälinen kunnianhimoinen suunnittelukilpailu, jonka tulosta verrattaisiin jo olemassaolevaan ja päätettäisiin asiasta vasta sitten. Tarvitaan näkemystä, ei lego-arkkitehtuuria, muuten alue menetetään liian halvalla. Mene ja tiedä, ehdotusten joukossa saattaisi olla jopa asumista ja lentämisen jollain kiinnostavalla tavalla yhdistävää.

Malmi ja Helsinki yksinkertaisesti ansaitsevat enemmän siinäkin tapauksessa, että toistaiseksi voimassaolevan linjan kohtaloa ei voitaisikaan välttää. Mielestäni voisimme. Helsinki kasvaa, rakennettava on. Tulisi osata kasvaa arvokasta vaalien. Se on nähdäkseni näiden vaalien tärkein kysymys. Kaupunki ei ole vain asumiskone.

Näin ollen tämän vaalikoneen ainoa kysymys kuuluu ja on samalla oman äänestyspäätökseni keskeinen tekijä: oletko yllä olevan suhteen olennaisilta osin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, jokseenkin eri mieltä vai täysin eri mieltä?