Kypärä päähän, hanskat käsiin, pyörä käyntiin ja menoksi. Tai sitten ei.
Prosessi on vivahteikkaampi.
Ensin laitetaan virrat päälle, avataan bensahana ja käännetään kaasuttimen kyljestä rikastimen vipua. Viimeksi mainitulla varmistetaan riittävä polttoaineen määrä käynnistettäessä.
Männän tulee olla puristustahdin yläkuolokohdassa, siihen se on hyvä rutiinilla aina jättää. Polkaistaan kampea.
Puristus, polttoaine, ilma, kipinä – ne tarvitaan, muuten polttomoottori ei käy. Kunnossa ovat, pyöräni vaatii silti kylmänä useamman potkun. Yksi rikastin auki, muutama seuraava ilman.
Välissä mäntä on asetettava aina oikeaan kohtaan. Apuna käytetään sylinteripaineet hellittävää puolipuristinta, käynnistyskampea ja virtamittaria. Viimeisimmän värähtäessä mäntä on hitusen ennen oikeaa asentoa. Vielä vähän, puolipuristin kiinni ja uusi polkaisu.
Proseduuri toistetaan tarvittava määrä siten, että pyörä lopulta käynnistyy. Modernimmalla painetaan vain nappulasta.
Sähköstartti löytyy omastanikin, mutta en sitä juuri koskaan käytä. Pyörän teknisten ratkaisujen aikoihin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina ei sellaisia tunnettu. Sähkökäynnistys liimattiin päälle vasta 2000-luvun Bulleteihin, ideana oli myydä pyörää enemmän vaurauden veltostuttamiin maailmakolkkiin.
Ihmemiesviritys on epämääräinen, tuppaa hajoamaan ja sen toiminta on epäluotettavaa. Eikä se muutenkaan ole pyörän hengen mukainen, ellei sitä miellä goalaisen nyrkkipajan tuunaukseksi.
Ja silti mäntä olisi hyvä asettaa oikeaan kohtaan. Bensahana on joka tapauksessa käännettävä ja rikastimen kanssa pelattava. Oikotietä ei ole. Konetta on käytettävä. Ihan itse. Määrätietoisesti.
Kaiken ollessa sveitsiläisen kellon tavoin juuri kohdillaan moottori saattaa käynnistyä yhdelläkin polkaisulla. Varsinainen käynti on kuitenkin moitteeton, eikä kylmäkäynnistyksen epätäydellisyyttä kannata murehtia. Jotkut pumppaavat kammella muutaman kerran ennen ensimmäistä yritystä. Lämpimänä minunkin käynnistyy ensimmäisellä.
Tai sitten ei. Useimmiten juuri silloin, kun on sovittua, jokin kirottu aikataulu.
Bulletilla on oma tahtonsa. Sitä on silitettävä. Ymmärrettävä. Se edellyttää kiintymystä. Rakkautta. Se vaatii aikansa, tilan eksymiselle ja harhailulle. Suunnitelmat, aikataulut ja säntäilevä elämäntapa eivät sovi kuvaan. Rakkauden kohdetta ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Bullet ei ole kone. Sellaista ei osteta, sellainen adoptoidaan.
Riisutaan kypärä. Hanskat pois käsistä. Nahkarotsikin satulalle. Puhallellaan ja viilennytään – sekä mielen että ruumiin osalta. Hengähdetään.
Ja aloitetaan rituaali alusta.
Kuvassa on bensahana. Ihminen lumoutuu hallitsemattomasta, mutta pyrkii hallitsemaan. Käsittämättömästä, mutta pyrkii käsittämään. Ennakoimattomasta, mutta pyrkii ennakoitavuuteen. Järjellistää järjetöntä. Tuloksena on koneajattelu, elämälle vieraasti ilman jakojäännöksiä. Hengettömyys. Tällä kertaa vastavirtaan uivan Bulletin sielukas itsepäisyys selittyi kuitenkin tyhjentävästi vain sillä, että bensahana oli kiinni.